Aikamatka

Siis eikä! Kolme vuotta on kohta menny viime postauksesta! :')

En oo ees muistanu että mulla on ollu tällänen blogi. Vau. Tälläsestä aikamatkasta oon aina haaveillu!

Tuskin tuo abityttö olisi keväällä 2010 osannut edes haaveilla kuinka elämä heittelee! Sain viimein elämäni rakkauden, muutin Turkuun, selvisimme Tuomaksen armeija ajasta, muutimme yhdessä Poriin kesällä 2011, Sterre sai pennut joista meille jäi kotiin narttupentu Raita, jouduin/pääsin työtapaturmasta johtuen käsileikkaukseen ja keskeytin terkkariopinnot, jotka ei kuitenkaan olleet minua varten. 3 vuotta on menny. Ja kas kummaa oon ihan samssa tilanteessa!

Viimein meen korottamaan niitä yo.arvosanoja joihin olin tuohon aikaan tosi pettyny. Sterre pentu täytttää ylihuomenna 3 vuotta ja se on edelleen mun ykkös koira. Vaikka koiramäärä onkin roimasti lisääntyny! JA minä joka vannoin etten IKINÄ voisi kuvitella ottaa toista koiraa saatikaan toisen rotuista.... Nyt noita karva palleroita pyörii jaloissa neljä. Chihuahuat Sterre ja Raita sekä prahanrottakoirat Lily ja Myy.

Ja unelmien toteuttaminen on saanut viimein sysäyksen muultakin osin. Oon saanut elämääni paljon sisältöä koirista. Käydään yhdessä Tuomaksen ja tyttöjen kanssa erilaisilla kursseilla paikallisessa koirakoulussa. Raita on osoittautunut varsinaiseksi aksatykiksi ;) Sterren, Raidan ja Lilyn kanssa pääpaino on kuitenkin näyttelyissä. Jep minä joka  tuolloin kolme vuotta sitten pidin ajatusta minusta ja näyttelyistä ihan vieraana! Noh ei siinä vielä kaikki, parin kuukauden päästä mulla alkaa Helsingissa kasvattajan peruskurssi!

Ja viimein sain itteeni niskasta kiinni ja alotin sen aikuisbaletin jota oon koko ikäni haaveillu. Tai ainaki siitä lähtien ku lopetin voimistelun. Juuri sain ommeltua ekoihin omiin harjoitustossuihin nauhat kiinni. Vau!

Ja edelleen se sama tyttö joka 5 vuotiaana alkoi haaveilla eläinlääkärin ammatista ja sai kauan haaveilemansa eläinlääkäri barbien joululahjaksi jouluna -96 pänttää pääsykokeisiin!

Ehkä mä vuonna 2010 ajattelin olevani tässä vaiheessa jo valmistunu mut niin vaan elämä heittelee. Ihania ihmisiä on tullut mun elämään koirien kautta eri puolilta Suomea ja maailmaa. Toiset ihmiset on pikkuhiljaa kadonnut. Mutta tällä hetkellä mulla on kaikki hyvin. Paremmin kuin hyvin. Jos voisin lähettää terveiset itselle tuonne kolmen vuoden päähän niin luultavasti toivoisin, että olisin stressannut vähemmän. Pysähtynyt välillä nauttimaan vaan hetkistä. Nauttinut täysin rinnoin vapaudesta enkä jatkuvasti halunnut jonnekin muualle.

Vau. Saa nyt nähdä alanko tätä blogia enää kuinka vilkkaasti päivittelemään, mutta tää oli kyllä aikas pysäyttävää...