Mikään ei ole niin rasittavaa kuin se, että on vihainen ja jokin selvästi painaa mieltä, mutta toinen ei silti huomaa mitään. Mikä siinä yleensäkin on kun välillä toisessa ihmisessä ärsyttää suunnattomasti jokin, mutta ei vaan tiedä itsekään että mikä. Toinen saa mennä mihin haluaa ja milloin haluaa ja itse sitä vain jumittuu kotiin. Välillä tuntuu, että toiselle on ihan sama mitä teen tai missä milloinkin olen, vaikka itse kaipaisin välillä edes pieniä merkkejä välittämisestä. Selvästi aivan liikaa vaadittu. Seurustelu ihmisen kanssa, joka ei ole ennen seurustellut teettää kyllä paljon päänvaivaa. Onhan siinäkin tiettty hyvät ja huonot puolensa. Mutta minkäs teet. Täytyy ylppäreitten jälkeen mennä varmaan lainaamaan kirjastosta jonkinlaisia parisuhdeoppaita, jotta oppisin selkeästi ilmaisemaan itseäni.
Muutenkin seurusteluun käytetyn ajan määrä tuntuu olevan kovin erilainen. Jos itse huomautan asiasta niin aina on kiirettä ja välillä halutaan olla rauhassa kotona, mikä on ihan ymmärrettävää. Kavereille kyllä löytyy aikaa. Jotenkin tuntuu, ettei toinen välttämättä halua edes edetä koko asiassa. Taidetaan olla aika jumissa. Mutta parempi tämä kuin ei mitään. Kun ylppärit ja armeijat ja sellaiset on ohi niin toivottavasti nähtäisiin useammin kuin kerran viikossa. Toivottavasti saisin oman pienen seuralaisen niin ei aina olisi niin kovin yksinäinen olo... Mutta onneksi iskä on ollut täällä mua piristämässä, niin ei tarvitse vaipua epätoivoon :)
Tänään ostin jyskistä kivan punaisen sydänkuvioisen fleece peiton niin kelpaa päiväunilla kölliä uuden peiton alla. Lukemisurakka alkaakin sitten huomenna ja voisin suunnitella tyttöjen kevätnäytösohjelmankin loppuun niin ei tule sitten niin kovin kiire. Enää ei puutu onneksi kovinkaan paljoa, varmaan noin 6x8.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti